| Kirkkohistorian aikana on kehittynyt kolme virkaa, joihin päästään vihkimisen kautta. Nämä on ns. pyhiä virkoja. Ne ovat piispuus, pappeus ja diakonaatti. Vaikka niillä on eri työkuva kaikki kolme ovat osa yhtä pyhien virkojen sakramenttia. Toinen Vatikaanin kirkolliskokous puhuu yhdestä ‘jumalaisesti perustetusta virasta, jonka kolmea tasoa harjoittavat piispat, papit ja diakonit – niin kutsutut jo muinaisita ajoista’.(Lumen Gentium § 28). . | ![]() |
![]() | Varhaisessa seurakunnassa naiset vihittiin täyteen diokonaattiin. Tästä käytännöstä on paljon ensimmäisen yhdeksän vuosisadan ajalta erityisesti itäisestä kristikunnasta. Naisdiakonit avustivat naisten kasteessa mihin kuului koko ruumiin upottaminen ja voitelu. Tunnemme tarkkoja käytettyjä vihkimisriittejä. Niihin kuuluu piispan käsienpäällepano, rukous Pyhän Hengen osallistumisesta diakonin työhön ja diakonin vaipan (stoolen) pukeminen. Tässä on tyypillinen esimerkki yhdestä rituaalista Diakoniksi vihkiminen oli oleellisesti samanlainen miehille ja naisille. Jos naisdiakonien vihkiminen ei ollut pätevä, ei ollut miestenkään. |
Itäinen kirkkokunta oli silloin täysin katolinen, sillä ero lännestä tapahtui vasta 1054. Käytäntö voidaan jäljittää Paavaliin asti. Hänen kanssaan virkaa toimitti Foibe,‘Kenkrean seurakunnan palvelija’ (Room. 16:1-2). Kansainväliset kokoukset, kuten Kalkedonin, Trullon ja Nikean II kirkolliskokoukset, tukivat naisdiakonien vihkimistä. Jos naiset pääsivät pyhiin virkoihin silloin, toki he voivat päästä nytkin. | |||
![]() Kirja naisdiakoneista:
Reviews —– * —– How to Order | |||
![]() |
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
baptised | empowered | liberated | ordained | affirmed | supported | called |




